Joulutorttu- lapaset (lapset 130cm)
Tällä kertaa joulutortut on asetettu lautasille. Aiemmissa malleissa taustana on ollut pitsiliina.
Nämä neliönmuotoiset tortut esiintyvät myös tekemissäni naisten joulutorttulapasissa.
Marmeladina on tällä kertaa omenakaneli ja ohjeen lopussa on ohjevideo taikinan taitteiden neulontaan.
Tehdään lapaset ensin loppuun ja neulotaan taikinan taitteet päälle neulottuina.
Kirjoneulelapasten ohje:
Langat: Viininpunainen (588), valkoinen (011) ja pihlaja (644) Novita 7-veljestä ja okrankeltainen (906) Kotikulta Harmonia (keskenään samanvahvuisia)
Puikot: 3mm sukkapuikot / käsialan mukaan
Neulo näin:
Luo 36s viininpunaisella.
Neulo 3o, 1n- joustinneuletta 20krs.:ta.
Neulo kämmenpuoli 1. ja 2. puikoilla seuraavan kaavion mukaan:
Ja 3. ja 4. puikoilla kämmenselkä alla olevan kaavion mukaisesti:
Kun olet neulonut kämmenosaa 5cm, poimi 7s peukaloa varten odottamaan.
Jatka neulomista kaavioiden mukaan.
HUOM! Kirjoneulekaavion ”TT” ja ”OT” tarkoittavat, että silmukat poimitaan ja työ ommellaan vasta kun lapaset on muuten neulottu. Katso ohjeen lopusta ohjevideo.
Peukalot:
Poimi 3 puikolle yhteensä 14s. Jaa ne kolmelle puikolle seuraavasti: 5/5/4.
Neulo valkoisella 4cm sileää neuletta.
Peukalon kärkikavennukset:
1. krs: lla kavenna 1. ja 2. puikkojen lopussa 2o yhteen.
2.krs: ta eteenpäin kavenna joka puikon lopussa 2o yhteen, kunnes työssä on enää 3s. Päättele.
Silmukoi ”omenakaneli- marmeladi” (pihlaja 644) 1-kertaisella langalla. (Voit myös tehdä 2-kertaisella langalla, jos haluat.)
Tässä vaiheessa kannattaa päätellä kaikki langanpäät. Helpottaa seuraavaa työvaihetta.
Neliön muotoisen joulutortun neulonta- ohjevideo:
Viimeistele työ silitysraudalla höyryttäen kostean harson läpi. Muotoile taikina sormin hieman koholle.