Kesä, ihanaa että olet täällä!
Hei ja kivaa että olet löytänyt tiesi uudelle blogisivustolleni!
Aiempi blogini oli blogspotissa, mutta nykyään se on täällä. Täältä löytyy myös kaikenlaista neulontaan liittyvää, kuten: vinkkejä, sanastoja, ohjeita.
Ajattelin, että olisi kiva kertoa välillä kuulumisiani neulomisen ja puutarhan hoidon lomasta. Kukkivat kutimet– nimihän juontaa juurensa siitä, että pidän erilaisten erikoisten neuleprojektien suunnittelusta ja toteutuksesta. Ja kesäaikaan rakastan hyöriä puutarhassa!
Kuvassa työn alla oleva neuletoppi, joka kulkee somen puolella nimellä ”helmitoppi”. Nimi tulee vielä muuttumaan, kun saan ohjeen julkaistua. Odottelen aurinkoista säätä topin kuvausta varten. Ulkona on niin loistava valo!
Istutin ”Roma VF” tomaatin siemeniä reilu kuukausi sitten ikkunan viereen muovimukeihin olohuoneen pöydälle Biolanin kasvu- ja taimimultaan.
Siemenet oli 6 vuotta vanhoja, mutta kaikki 67 siementä iti!
Onneksi sain annettua niitä eteenpäin ja jätin meille ”vain” 21 tomaatintaimea. Koulin heidät äitienpäivänä kasvihuoneeseen kesää viettämään. Hyvin ovat nyt siellä viihtyneetkin.
Sitten sisustin terassin vierustaa kukka-asetelmilla.
Ruukkuruusun istutin isoon ruukkuun suikeroalpin kaveriksi.
Toisessa ruukussa on viiruhelpiä ja maahumalaa.
Näiden vieressä on lisäksi kaksi muutakin, hieman suurempaa ruukkua, joihin istutin valkoista kesäkukkasekoitusta ja värikästä japanilaista kukkamattoa.
Kerron seuraavalla kerralla lisää, mitä muita kesäistutuksia pihalta löytyy.
Tänään pitäisi olla vielä sateista, mutta huomenna taas paistaa! Kiva juttu, niin pääsen kuvaamaan teille neuletoppia ja julkaisemaan ohjeen. Se on tosi helppo ja sopii kaiken tasoisille neulojille.
Mutta siihen asti, mukavaa viikon jatkoa!